Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomi oli Venäjälle merkittävä kauttakulkuliikenteen maa, sillä ratayhteys Eurooppaan syntyi Suomen ratojen kautta Pietarista Tornioon. Liikenne Pietarin radalla täyttyikin pian sodan syttymisen jälkeen erilaisista sota-ajan kuljetuksista.
Ensimmäinen maailmansota syttyi heinäkuun lopussa 1914. Se tarkoitti Suomessakin sotatilaa, vaikka suomalaiset eivät varsinaisesti sotaan osallistuneetkaan. Suomen armeija oli nimittäin lakkautettu ja Suomi maksoi Venäjälle siitä korvausta. Muutamia satoja vapaaehtoisia lähti kuitenkin sotimaan Venäjän armeijaan, varsinkin sodan ensimmäisinä kuukausina. Lojaalius Venäjää kohtaan oli tuolloin huipussaan, eikä takavuosien venäläistämistoimia muisteltu pahalla.
Väinö Nykänen, ratamestarin poika Terijoelta, aloitti rautatieläisen uransa varsin epävakaissa olosuhteissa toukokuun alussa 1914. Nykänen oli juuri päässyt harjoittelijaksi Kuokkalan asemalle, kun maailmalla alkoi tapahtua. Nykänen muistelee:
“Sodan alkaessa viettivät paikalliset asukkaat ja kesävieraat tavanomaista ja huoletonta kesäelämää. Eivät silloin radiot pauhanneet uutisia. Pietarilaiset sanomalehdet olivatkin paras uutislähde. Niistä saatiinkin ensimmäiset tiedot sodanjulistuksesta. Ja kun sanomalehdet sitten saapuivat junalla alkoi asemalla ennennäkemätön elämä. Ensimmäinen vaikutelma tuntui olevan, että saksalaiset olivat jo Suomessa. Alkoi sanomaton pakokauhu. Kaikki Pietariin menevät junat olivat tupaten täynnä. Matkustajia oli vaunujen katolla, puskurien päällä ja alaportailla yhdellä kädellä kiinni pitäen. Useita päiviä oli asemalaituri ahdinkoon saakka täynnä, hätäisimmät kiirehtivät juniin ja rauhallisimmat odottivat päivän uutisia.”1
Kannaksen asemilla riitti vilskettä, kun osa kesävieraista lähti takaisin Pietariin ja sotajunat alkoivat liikkua Pietarin radalla kuljettaen joukkoja ja aseita. Ensimmäisen maailmansodan alettua ihmiset pelkäsivät saksalaisten maihinnousua ja Nykäsen muistelmista välittyy tuo pelon tunne. Saksalaisten operaatiot Itämerellä olivat kuitenkin vähäisiä ja rajoittuivat muutamiin tiedusteluoperaatioihin Ahvenanmaan luona. Kun maihinnousua ei kuulunut, unohdettiin myös sen pelko nopeasti.
Haavoittuneita ja tavarakuljetuksia
Suomen sotaponnistukset ensimmäisessä maailmansodassa liittyivät erityisesti Venäjän armeijan haavoittuneiden hoitoon. Sotasairaaloita perustettiin ympäri maata, suurimmat sairaalat löytyivät Helsingistä. Suurin sotasairaala koko Suomessa oli perustettu Helsingin viittä vailla valmiille uudelle rautatieasemalle, jossa oli 900 potilaspaikkaa.
Sodan aikana Venäjän ainut yhteys rautateitse muuhun Eurooppaan kulki Suomen halki, Pietarista Tornioon. Pietarin radalla kulkivat siis niin haavoittuneet sotasairaaloihin, sotatarviketilaukset Ruotsin puolelta ja Suomen tehtaista, kuin armeijan joukot ja aseet. Rautatiet olivat kuljetuskapasiteettinsa äärirajoilla toimittaessaan tavaraa Venäjän armeijan käyttöön. Pietarin radan kuljetustehokkuutta lisättiin rakentamalla Uudenkylän ja Korian sekä Kaipiaisten ja Taavetin välille kaksoisraiteet. Suomesta tuli siis erityisesti teollisuuden kauttakulkumaa, aina vuoteen 1917, jolloin Venäjän tilaukset tehtaista vähenivät merkittävästi.
Levottomuudet alkavat
Sodan edetessä Venäjän tappiot kasvoivat ja kansa alkoi osoittaa epäluottamusta keisaria kohtaan. Elintarvikepula vaivasi Suomessakin, kun tavarankuljetus takkusi ja säännöstelyllä sai ruokatarvikkeita vain vähän. Maaliskuussa 1917 Venäjällä kansan tyytymättömyys purkautui vallankumoukseksi. Kuokkalasta Udelnajan asemalle lipunmyyjäksi siirtynyt Väinö Nykänen muistaa Pietarin levottomuuksien alun:
“Olin junanlähetysvuorossa, kun Pietarista ilmoitettiin siellä olevan mellakoita. Vähitellen alkoi junien kulku käydä epäsäännölliseksi ja loppui pian kokonaan. Lukitsin konttorin oven ja läksin rataa pitkin Pietariin utelemaan, mitä siellä tapahtui. En muista keneltä sain pienen punaisen rusetin rintapieleen, mutta niin merkittynä pääsin vapaasti kaupunkiin ja menin suoraan pääkadulle, Nevskin prospektille. Erään asekaupan ikkunat olivat särjetyt ja ylioppilaat jakoivat aseita ihmisille. Niinpä minäkin sain koristeellisen meriupseerin tikarin, mikä vieläkin on muistona tallella. Laukauksia kuului sieltä täältä, mutta kun alkoi hämärtää, läksin takaisin Udelnajaan.”2
Levottomuudet lisääntyivät ja samalla myös epävarmuus tulevaisuudesta. Ennen vallankumousta Venäjän sotatoimet olivat menneet huonosti ja niin ne menivät sen jälkeenkin. Suomessa maaliskuun vallankumous aiheutti ongelman: jos Suomi oli ollut keisarillinen suurruhtinaskunta, mutta nyt keisaria ei enää Venäjällä ollut, ketä suomalaisten tuli totella? Yleinen järjestysvalta kaupungeissa alkoi rakoilla myös Suomessa, ja keväällä 1917 useissa kaupungeissa perustettiin erilaisia vapaaehtoisia kaarteja pitämään järjestystä yllä. Valtatyhjiö loi levottomuutta joka puolella maata.
Pitkittynyt sota vaikutti myös ruuan saatavuuteen. Pahin tilanne oli kesän 1917 jälkeen, jolloin paikoitellen nähtiin jopa suoranaista nälkää. Pietarissa veturinlämmittäjänä toiminut Werner Lindqvist muistelee syksyn pahaa tilannetta Pietarin Suomen asemalla:
”Ei enää saatu edes hevosenlihaa, sillä hevosetkin olivat loppuneet. Nyt elettiin rautatien ruokalassa yksiomaan hapankaalin voimalla, jota oli saatu matruuseilta Kronstadtista. Sitä syötiin pellin päällä käristettynä, vedessä keitettynä tai raakana – – Leivästä vain uneksittiin ja toivottiin, että sitäkin vielä joskus saisi hampaiden jauhettavaksi.”3
Elintarvikekriisi oli omiaan syventämään yhteiskunnassa vellovaa kriisiä. Syksy toi tullessaan monia muutoksia. Suomen pyristellessä kohti itsenäisyyttä kansa alkoi jakaantua kahteen leiriin.
Roosa Ruotsalainen
Suomen Rautatiemuseo
1 Radoilta ja ratojen varsilta 1963, s.48.
2 Radoilta ja ratojen varsilta 1963, s.50.
3 Radoilta ja ratojen varsilta 1963, s.146.
Käytetyt lähteet:
Radoilta ja ratojen varsilta – Rautatieläisten elämää entisaikaan heidän itsensä kuvaamana. Toim. Ilmar Talve. SKS, Forssa 1963.
Sisällissodan pikkujättiläinen. Toim. Tuomas Hoppu ja Pertti Haapala. WSOY, Helsinki 2009.
Zetterberg, Seppo. Yhteisellä matkalla – VR 150. WSOY, Helsinki 2011.