Matkustus on muuttunut paljon 150 vuodessa. Silloin puuvaunut eivät kiitäneet koko radan mittaa vain muutamassa tunnissa, vaan matkanteko oli paljon hitaampaa. Matkustamisen syyt olivat myös erilaiset kuin nykypäivänä.
Rautatie toi Pietarin lähemmäksi suomalaisia. Yhä useammalla oli mahdollisuus päästä tuohon Itämeren metropoliin. Juna kuljetti matkustajat Helsingistä ensin 14 tunnissa, mutta jo vuosisadan vaihteessa matkaan kului nopeimmillaan 10 tuntia. Erilaiset matkakertomukset olivat 1800-luvun sanomalehdissä suosittuja. Toimittajan matkaltaan kirjoittamat kirjeet veivät lukijan pois kotiseudulta aivan uusiin paikkoihin, vaikkei itse olisi päässyt matkustamaan.
Pietariin pääsi sekä yö- että päiväjunalla. Junaa vaihtavalle matkustajalle junanvaihto saattoi sattua myös öiseen aikaan, tai sitten lähtö seuraavaan junaan oli vasta usean tunnin päästä aamuvarhaisella. Matkustajille rakennettiin suurimmille vaihtoasemille yömajoja, joissa saattoi lepuuttaa matkustuksen väsyttämiä raajojaan. Kouvola oli tärkeä risteysasema Savon radan valmistuttua ja siellä yömajalla olikin paljon käyttöä. Juhani Aho on kuvannut kirjassaan Matkakuvia Kouvolan majoitusoloja 1890-luvulla:
”Hetken rentonani heittäydyn minä selälleni sänkyyn, mutta lennän samassa istualleni. Minä, joka luulen tulleeni rauhalliseen vuoteeseen, olenkin hypännyt soittokoneen päälle. Se parkuu, narahtelee, vikisee ja kitisee. Ja yhä uusia ääniä, niin pian kuin vain hiukankaan liikahdan. Eikä ainoastaan minun kohdallani, vaan joka haaralta kuuluu suuressa hämärässä salissa samanlaista mystillistä soittoa: joka sänky on pelikalu, jokainen vieras on taiteilija. Ne käännähtelevät ja väännähtelevät, ja kun yksi alkaa, toinen lopettaa. Ei pitkään aikaan hetkenkään hiljaisuutta. Samat hurmaavat säveleet välistä voimakkaampina, välistä heikompina.”1
Odottelu olikin osa rautatiematkustusta pitkään. Turun Sanomien toimittaja kertoo matkastaan Turusta Orimattilaan, mistä suurimman osan hän kulki rautateitä pitkin. Riihimäellä toimittaja odotti Pietarin yöjunaa saapuvaksi Helsingistä. Asemalla joutui odottamaan vain kaksi tuntia, mikä johtui kesäaikaan yöjunan kätevästä kulusta. Talvisaikaan yöjuna ei kulkenut, joten Turun ja Tampereen suunnasta tulevien matkustajien tuli yöpyä aseman viereisessä matkustusmajassa.
Rautatien piennarten maisemat eivät Turun toimittajaa vakuuttaneet: “Höyryhepo näet kiitää – – niin nopeasti eteenpäin ettei seutuja juuri tarkoin ehdi silmäilemään, ja toiseksi on meidän rautatiemme suurimmaksi osaksi rakennettu kaikken muuta kuin kauniiden seutujen läpi.”1 Mitään huikaisevia maisemia ei siis kannattanut matkaltaan odottaa. Jos rautatielle sattui ensimmäistä kertaa, oli kuitenkin junan kulussa jo itsessään paljon ihmettelemistä, kuten Pohjois-Suomi -lehden toimittaja kertoo: “Junan nopea lentäminen jommoista kyytiä se menee, miellyttää ensi kertaisenkin härkäpojan rautatien mukavaan kulkuun niin että oikeenpa kadehtin niiden paikkain onnellisuutta, jotka rautatien likestölle ovat sattuneet – –.”2
Matkalla saattoi kuluttaa aikaansa maisemien lisäksi myös muiden matkaajien kanssa jutustelemalla. Usein junan kolmannen luokan vaunuissa matkustajien välillä syntyi matkan aikana uusia tuttavuuksia. Kanssamatkustajille jaettiin kiinnostavimmat tarinat kotiseudulta ja matkojen varsilta. Joskus vaunuun sattui kuitenkin häirikköjä, joita ei kiinnostanut toisten matkustajien mukavuus, niin kuin Pietarin Sanomien toimittajalle kävi. Tupakoivien osastoon istui mies, joka “– – uhmalla poltti ‘mahorkkaa’, ehkä konduktööri hyvin sievästi pyysi ett’ei polttaisi sitä tupakkalajia väkevän hajunsa vuoksi. Mutta mies vaan sitä ankarammin savutti, lausuen: mitä kenen on tekemistä, mitä tupakkaa minä poltan, kun vaan itse tupakanpoltto ei ole kielletty.”3
Samainen toimittaja ihmetteli, miksi konduktöörien on huudettava joidenkin asemien nimet matkan aikana useilla eri kielillä: “Aivan tarpeetta huudatetaan konduktööri paralla eräitten pysähdyspaikkojen nimiä kolmella kielellä, että miehen ääni on pakahtua. Kylläksihän olisi sanoa: Valkeasaari, Uusikirkko, juuri samalla tavalla kuin äännetään ainoastaan Udelnaja, kääntämättä muille kielille.”4 Junan äänimaisemaan kuuluvatkin pillien vihellykset, konduktöörien huudot ja jatkuva puheensorina.
Tavalliset ihmiset matkustelivat kuitenkin harvoin vain huvin vuoksi vielä 1800-luvulla. Usein matkalla oli jokin syy, kuten maataloustuotteiden myynti suuremman kaupungin torilla. Rahakkaampi väki kävi toki vierailuilla tuttaviensa luona eri kaupungeissa, ja esimerkiksi hallinnon virkamiehet matkustelivat silloinkin työn puolesta kaupungista toiseen. Tavalliselle ihmiselle huvimatkat olivat vielä pitkään luksusta.
Roosa Ruotsalainen
Suomen Rautatiemuseo
1 Aho 1922.
2 Turun lehti nro 86, 26.7.1887.
3 Pohjois-Suomi nro 23, 18.11.1876.
4 Pietarin Sanomat nro 27, 3.7.1870.
5 Pietarin Sanomat nro 27, 3.7.1870.
Käytetyt lähteet:
Aho, Juhani. Matkakuvia. WSOY, Helsinki 1922.
“Matkamiehen muistiinpanoja”, Turun lehti nro 86, 26.7.1887.
“Matkamuistelmia Oulusta Helsinkiin ja Pietariin.”, Pohjois-Suomi nro 23, 18.11.1876.
“Pikkusen matkamuistelmia”, Pietarin Sanomat nro 27, 3.7.1870.