Lahti on merkittävimpiä Pietarin radan ansiosta syntyneitä kaupunkeja. Kun rautatie saavutti Hollolaan kuuluneen Lahden kylän vuonna 1869, alkoi Vesijärven poukaman pienessä maalaiskylässä uusi aika. Kylä kasvoi ja kehittyi ensin kauppalaksi, sitten kaupungiksi. Rautateiden suuri puolestapuhuja, senaattori J. V. Snellman piti raiteita sivistyksen ja kehityksen väylinä. Kehityksen ja sivistyksen hedelmistä Lahti pääsikin osallisiksi, mutta rautatien tulo maaseudulle aiheutti myös monia hankauksia ja kommelluksia.
Lahden rautatiehistoriaa
Rautatien tulo Lahteen ei ollut itsestäänselvyys. Keskiajalta asti tunnettu Lahden kylä oli vanhastaan ollut merkittävä markkinapaikka, ja Salpausselkää pitkin kiemurrellut ylinen Viipurintie oli jo vuosisatojen ajan tuonut kaupunkiin kauppiaita ja matkamiehiä. Kylä oli kuitenkin pieni, eikä sen liittämisellä rautatieverkkoon vielä 1860-luvun Suomessa ollut mitään itseisarvoa.
Pietarin radalle pohdittiin toisena vaihtoehtona Anianpellon, nykyisen Asikkalan Vääksyn kautta kulkevaa linjausta. Mikäli Anianpellon rata olisi toteutunut, tuskinpa Lahdestakaan olisi kaupunkia tullut. Lahden perinteiset markkinat oli jo siirretty Anianpeltoon 1700-luvun alussa, ja kuningas Kustaa III ehti haaveilla Asikkalaan kahtakin eri kaupunkia.
Rautatie Lahteen valmistui kuitenkin syksyllä 1869. Uusi Suometar kuvaili elokuun lopulla, kuinka ”Herralan työpaikkaan ovat höyrykoneet juosseet joka päivä ja Lahden asemaan asti on jo junarautoja pantu, niin että tämän elokuun 11 päivänä jo odotettiin Herralasta höyryjunaa ensi kerran tulevaksi Wesijärven rannalta tiilikiven kuormalla.”.1 Säännöllinen liikenne Helsingin ja Pietarin välillä käynnistyi keisari Aleksanteri II:n nimipäivänä 11. syyskuuta 1870.
Lahteen valmistui III luokan asema ja Vesijärven satamaan IV luokan asema. Satamaradan haaraan, Mytäjäisten lammen rannalle, rakennettiin kolmioraide ja veturivarikko talleineen sekä asuin- ja huoltorakennuksineen.
Rautatie tuli määräämään kehityksen kulun. Asikkalalaiset saivat tyytyä Vääksyn kanavaan, jonka ansiosta Lahdesta ja Vesijärven satamasta muodostui liikenteen solmukohta, jossa vanhat maantiet ja Päijänteen vesireitit ristesivät rautatien kanssa. Lahdesta tuli kauppala vuonna 1878, ja keisari Nikolai II myönsi lopulta kaupunkioikeudet vuonna 1905.
Sivistystä ja sijoittajia maaseudulle
Snellmanilainen sivistys saapui Lahteen rautatien mukana konkreettisesti. Kylän eteläreunalle noussut rautatieasema-alue oli komea ilmestys, joka kilpaili näyttävyydessä lähiseudun kartanoiden kanssa. Pietarin radan asemarakennukset suunnitellut rautateiden virka-arkkitehti Knut Nylander sai suunnitella Lahden asemalle kaksikin rakennusta, sillä ensimmäinen asemahuone paloi pian valmistumisensa jälkeen.
Asema-alueet olivat rautatielaitoksen käyntikortteja, joten suunnittelu ei rajoittunut vain rakennuksiin. Lahden aseman ympärille istutettiin asemapuisto, joka monella paikkakunnalla – Lahti mukaan lukien – oli paikkakunnan ensimmäinen julkinen puisto. Lahdessa toimi myös rautateiden oma kansakoulu ja käsityökoulu, joten rautatie vaikutti kylän ja kauppalan sivistysoloihin kirjaimellisesti.
Muutokset eivät näkyneet vain maisemassa, vaan myös mielissä. Yksi tärkeimmistä junan tuomista mullistuksista oli aikakäsitys. Junat kulkivat täsmällisesti aikataulun mukaan, mihin velvoittivat sekä käytännölliset että junaturvallisuussyyt. Aseman kellon tuli näyttää prikulleen oikeaa aikaa. Jos Lahdessa aikakäsitys oli ennen rautatien tuloa ollut ”sinne päin”, nyt kylänmiehet saattoivat täsmätä taskunauriinsa viisarit asemalla käydessään.
Lyhyen katkoksen kauppalan kehitykseen iski Lahden kylän palo vuonna 1877, juuri ennen kauppalan perustamista. Palon jälkeen Lahteen laadittiin kuitenkin kaupunkimainen asemakaava, ja noin 200 asukkaan kauppalan väkiluku oli yli kymmenkertaistunut 1900-luvun alkuun tultaessa.
Vesijärven satamaan, haararadan päähän syntyi merkittävä teollisuuskeskittymä. Juna toi pääomia ja sijoittajia: ruotsalainen Knut Hjalmar Cassel perusti ensimmäisen sahan heti rautatieyhteyden avauduttua vuonna 1870. Kauppalakauden lopussa Lahdessa ja sen liepeillä toimi useampi puuteollisuuden yritys, polttimo, tiilitehdas ja lukuisia pienempiä yrityksiä.
Lahden varikon tuntumaan perustettiin Ab Tornatorin rullatehdas. Hanke oli tosin kirjaimellisesti jäädä junan alle: tehdashanketta puuhannut liikemies Wolter Ramsay tippui junan kyydistä ja oli ruhjoutua vaunujen alle Lahden asemalla elokuussa 1887 – vain muutama kuukausi ennen tehtaan käynnistymistä!
Vohkimisia ja vahinkoja
Rautatien rakentaminen ja junaliikenne saivat aikaan myös monenlaisia lieveilmiöitä. Ratatyömaa toi kylän liepeille satamäärin kiertäviä topparoikkalaisia ja kulkumiehiä, joihin ei aina suhtauduttu suopeasti yhteisössä, jossa oli asuttu paikoillaan jo vuosisatoja.
Pietarin radan kiivain rakennusaika osui yksiin suurten nälkävuosien kanssa. Työtä ja leipää etsineet väkijoukot vaelsivat ratatyömailla, minkä seurauksena nälkä ja kulkutaudit ottivat omansa pois. Hollolassa kuoli vuonna 1868 seitsemäsosa koko pitäjän väestöstä. Lahdessa menehtyneille radanrakentajille oli kaivettava oma hautausmaa.
Rautatie ei siis tuonut pelkkää sivistystä. Jo työmaan aikana joulukuussa 1868 ryöstettiin Lahden aseman kassa. Varkaat olivat rikkoneet raha-arkun, kolkanneet vartijan tajuttomaksi ja lähteneet tiehensä 5 000 markan kera. Ryöstäjät ja ryöstöön osalliset saatiin kuitenkin pian kiinni: syylliset olivat kaikki radanrakentajia.
Radan valmistuttua junaliikenteeseen tottuminen otti paikallisilta aikansa. Lahden seudun ehkä ensimmäinen rautatieonnettomuus tapahtui syksyllä 1869 naapurikylä Okeroisissa, jossa paimen oli epähuomiossa ajanut karjansa keskelle rataa. Surmansa saivat junan jarrumies Fredrik Malin ja kaksi lehmää.
Keväällä 1886 orimattilalainen Syrjälän isäntä oli hevosineen ajamassa Lahden aseman ohitse, kun hevonen pillastui asemalla työskennelleestä höyryveturista. Seuranneessa onnettomuudessa sai surmansa ajuri, ja apuun rientänyt asemamies K. Oksanen oli hänkin lähellä päästä hengestään.
Kotieläinten ja junien yhteenotot olivat toisinaan myös koomisia. Maaliskuun 12. päivänä vuonna 1882 Lahden rautatieaseman lähellä asuva kukko oli lentänyt tavaravaunun katolle. Muun muassa sanomalehti Hämäläinen raportoi eriskummallisesta tapauksesta: Kukko oli kaikessa rauhassa matkustellut Herralaan asti – vieläpä ilman pilettiä!
Matkustajat kertovat
Entä miltä Lahti näytti junamatkustajan silmin? Kesällä 1875 Uuden Suomettaren palstoilla nimimerkki ”U” kummasteli juna- ja höyrylaiva-aikataulujen mielivaltaista suunnittelua. Huonojen vaihtoyhteyksien vuoksi matkustaja saattoi joutua viettämään Lahdessa aikaansa tuntikaupalla. Herra U kirjoitti:
”Niin muodoin saapi viettää päivänsä Lahdessa, miten paraiten ymmärtää, ja miten yönsä paraiten jaksaa. Jos nyt lisäksi on sattunut tulemaan vääränä päivänä – – niin on vielä runsaammin tilaisuutta aikaa viettämään Hollolan Lahden runollisia ja epärunollisia kohtia tutkimalla. Hyvässä seurassa ja kerraksi kuitenkin yksi iltapäivä kyllä hauskasti kuluu Hollolan Lahdessa. Päivällisen jälkeen, jota syötiin asemahuoneen viereisessä umpiruotsalaisessa kestikievarissa, lähdimme erään tavarajunan vetäminä alas rantaan, johon on pari virstaa Lahden pysähyspaikasta. Lahden kylä ja Wesijärven pysäyspaikka alkavat kohota jonkinlaisen kaupungin muotoisiksi. Paikka on erinomaisen kaunis. – – Kylässä on varsin avullinen ravintola, joka myöskin lisää hyvää mieltä matkustajassa, ettei hänen mielensä pitkästä odotuksesta ole tyyni pilalle mennyt.”2
Kirjoittajan rivien välissä pilkisteli kaupungiksi kasvava kylä. Vuonna 1887 samaa matkaa taittoi Lappeenrannan Uutisten kirjoittaja: ” – – ja nopsas rautahevonen on jo Lahden asemalla. Siellä pantiin eri juna pian toimeen ja satakunta matkustajoita astui kimpsuinensa ja kampsuinensa sisään ja niin mekin. Pian olimme Wesijärven satamassa. Siellä oli 3 laivaa, neljännen piti vielä tulla satamaan.”3
Paitsi kasvava kauppala, Lahti oli myös vilkas läpikulkupaikka. Lahden ja Vesijärven sataman läpi kulkivat paitsi matkustavaiset, myös koko Päijänteen rannoilta matkan lähetetty rahti, puutavara ja polttopuut niin Helsingin kuin Pietarinkin tarpeiksi. Lahden ja Vesijärven asemien välinen liikenne oli niin vilkasta, että 1900-luvun alkupuolella kaupunkiin haaveiltiin jopa sähköraitiotietä asemia yhdistämään!
Vilkastunut ja kasvanut Lahti sai kaupunkioikeudet marraskuussa 1905. Tuore kaupunki tarvitsi vaakunan, jota ryhdyttiin hanakasti suunnittelemaan. Jo vuonna 1902 arkkitehti Jac. Ahrenberg oli ehdottanut vaakunaa, jonka kilvessä komeili Vellamo-merenneito. Vaakuna-asia saatiin kuitenkin päätökseen vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Voittajaksi selviytyi Werner von Hausenin ”leimuava pyörä”, jossa rautatievaunun pyörän kehältä iskeytyy kehitystä kuvaavia lieskoja. Junantuomasta kauppalasta oli tullut täysiverinen rautatiekaupunki.
Janne Ridanpää
Artikkeli on julkaistu myös Resiina-lehden Pietarin rata -juhlanumerossa 2/2020.
1 Uusi Suometar nro 84, 21.10.1868.
2 Uusi Suometar nro 70, 18.6.1875.
3 Lappeenrannan Uutiset nro 60 9.8.1887.
Käytetyt lähteet:
Hämäläinen nro 50 10.12.1868, nro 82 18.3.1882, nro 68 27.8.1887.
Lappeenrannan Uutiset nro 60 9.8.1887.
Martin, Tiina. Aseman puistossa: puistoja, pihoja ja puutarhoja rautatieasemilla. Aurinko Kustannus, 2016.
Niskanen, Riitta. Ihanuuden tähden. Lahtelaisten puistoja ja puutarhoja. Lahden historiallisen museon julkaisuja 6. Saarijärvi, 2015.
Ridanpää, Janne. Tulipyörästä Vellamoon – Liikennehistoriaa Vesijärvenkadun varrelta. Teoksessa: Niskanen, Riitta (toim.): 100 askelta Lahdessa. Lahtelaista elämänmenoa itsenäisessä Suomessa. Lahden kaupunginmuseo, Keuruu 2017.
Rinne, Matti. Aseman kello löi kolme kertaa – Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa. Otava, Keuruu 2001.
Turpeinen, Oiva. Suuriruhtinaan Suomi 3, Pietarin rata: rajamaasta maailmalle. Helsinki, Tammi 2004.
Uusi Suometar nro 84 21.10.1868, nro 70 18.6.1875, nro 108 12.5.1887.
Vihola, Teppo. Lahden historia 3. Lahden talouselämän historia. Lahden kaupunki, Jyväskylä 1996.
Zetterberg, Seppo. Yhteisellä matkalla – VR 150 vuotta. WSOY, Helsinki 2011.