Viipurin uuden aseman rakentaminen osui samoihin aikoihin kuin Helsingin aseman. Suomen vilkkaimpien kaupunkien oli aika saada liikennemääriä vastaavat asemat. Eliel Saarisen suunnittelema Viipurin asema oli aikanaan kaupungin nähtävyys.
1900-luvun alussa oli käynyt selväksi, että matkustaja- ja tavaraliikenteen määrät olivat joillain asemilla kasvaneet niin, että vanhat asemat ja ratapihat olivat jääneet auttamattoman pieniksi. Siispä 1904 järjestettiin jopa kaksi kilpailua Suomen suurimpien asemien, Helsingin ja Viipurin, uudelleen suunnittelusta. Arkkitehti Eliel Saarinen voitti molemmissa ensimmäisen palkinnon, joten uusien asemien rakentamista ryhdyttiin suunnittelemaan hänen piirustustensa mukaan. Viipurin kilpailussa Saarisen kilpailutyöt saivat itse asiassa sekä ensimmäisen että toisen palkinnon. Tuomaristolta Saarinen sai kehuja eritysesti suunnitelmien rauhallisesta monumentaalisuudesta.
Saarinen oli laatinut kilpailutyön yhdessä arkkitehti Herman Geselliuksen kanssa. Geselliuksella uskotaan olleen varsinkin aseman lopullisten piirustusten laatimisessa suuri rooli. Piirustuksia löytyy kuitenkin molempien nimillä signeerattuna, joten tarkkaa työnjakoa suunnittelussa on vaikeaa määrittää.
Viipurin aseman pohjakaava oli suunniteltu jo valmiiksi, joten kilpailu koski vain aseman julkisivua. Saarinen oli kesällä 1904 matkustanut Euroopassa hakemassa vaikutteita suunnittelukilpailuun. Viipurin suunnitelmassa näkyvätkin erityisesti saksalaisen asema-arkkitehtuurin vaikutteet. Aseman sisäänkäynnin puolikaaren muotoinen lasi-ikkuna on yleinen eurooppalaisissa asemarakennuksissa. Alkuperäistä suunnitelmaa muokattiin vielä ennen aseman rakentamista. Muun muassa alkuperäisen suunnitelman torni poistettiin kömpelönä ratkaisuna. Näin suuri keski-ikkuna pääsisäänkäynnin yläpuolella sai julkisivussa vielä suuremman aseman.
Viipurin aseman rakennukset olivat kahta puolta raiteita, ja Saarisen alkuperäisenä ajatuksena oli rakentaa lasinen katos raiteiden päälle, rakennusten väliin. Suunnitelma kuitenkin hylättiin liian kalliina ratkaisuna. Asema-aukion puoleisessa rakennuksessa oli suuri keskushalli, jonka molemmin puolin sijaitsivat lipunmyyntipisteet. Rakennuksesta oli käynti matkatavarapisteelle, joka sijaitsi kerrosta alempana. Raiteiden välissä olevassa rakennuksessa sijaitsivat matkustajien odotustilat, sekä ravintola. Karjalan Lehden toimittaja kommentoi tuoreeltaan aseman sisustuksen tasapuolisuutta matkustajaluokkien tilojen välillä:
”Monille meikäläisille, jotka ovat tottuneet huomaamaan eron 1, 2 ja 3:n luokan matkustajain mukavuuksien välillä, lienee hauska yllätys kokea, että ainakin uudella asemallamme vallitsee todellakin kansanvaltainen henki. Ravintolasalit, odotushuoneet lisäkkeineen y. m. ovat aivan samalla tapaa sisustetut, joten luokkajakoa ei näennäisesti ole ollenkaan.”
Lehti ihasteli myös rakentamisessa käytettyjä kotimaisia materiaaleja:
”Ihana, punainen graniitti, monella eri tavalla muokattuna peittää ulkopuolen rakennusta. Mahtavat vuolukivipilarit kantavat ison hallin holvia. Nelimetriset porrasaskelut harmaasta Karisalmen graniitista saavat kai asiantuntijan ihastumaan. Odotushallien suihkukaivoaltaissa tapaamme Ruskealan marmoria.”1
Viipurin ja Helsingin asemien yhdennäköisyys on suuri. Saarinen selvästi kehitteli Viipurin asemasta edelleen Helsingin aseman suunnitelman. Muotokielessä on paljon samaa: Pääovien yllä oleva suuri puolikaaren muotoinen lasi-ikkuna kelloineen, valtavat tynnyrihallit sisätiloissa. Molempien pääovien vieriltä löytyvät patsaat: Viipurin asemalla vartioivat Eva Gyldénin karhut ja naispatsaat, Helsingissä Emil Wikströmin lyhdynkantajat. Helsingin asemallekin oli tarkoitus tulla karhupatsaat, mutta niitä ja aseman alkuperäistä suunnitelmaa pidettiin tyylillisesti liian kansallisromanttisena. Karhut saivat siis jäädä vain Viipuriin. Yhdennäköisyys jää vain tyylillisiin seikkoihin, sillä asemat ovat muodoltaan hyvin erilaisia. Helsingin asema rakennettiin pääteasemaksi, Viipurin taas läpikulkua varten.
Roosa Ruotsalainen
Suomen Rautatiemuseo
1 Karjalan lehti nro 147, 1.7.1913.
Käytetyt lähteet:
Eliel Saarinen – Suomen Aika. Toim. Marika Hausen, Kirmo Mikkola, Anna-Liisa Amberg, Tytti Valto. Suomen Rakennustaiteen museo. Otava, Helsinki 2002.
Iltanen, Jussi: Radan varrella – Suomen rautatieliikennepaikat. Karttakeskus 2009.
Valanto, Sirkka: Rautateiden arkkitehtuuri – Asemarakennuksia 1857–1941. Suomen rakennustaiteen museo, Alvar Aalto -museo, Helsinki 1984.
”Viipurin uusi asematalo.” Karjalan lehti nro 147, 1.7.1913.