Vuonna 1934 Valtionrautatiet kehitti uuden matkailutuotteen rengasmatkat – kiertomatkalipun kotimaanmatkailuun. Seuraavana vuonna julkaistiin, Rengasmatkojen myyntiä tukemaan, vihkosarja ”Vaunun ikkunasta näkyy…”, jossa esiteltiin matkanvarren maisemia eri puolilta Suomen ratoja. Vihkosarjan toisessa osassa esiteltiin junamatka Riihimäeltä Rajajoelle.
Valtionrautateiden kustantama kolmen vihon kokoelma ”Vaunun ikkunasta näkyy…” vuodelta 1935 esitteli rataosittain radanvarren nähtävyyksiä. Vihkosten mainospuheessa mainittiin, kuinka matkustaja ihmettelee vaunun ikkunasta mielenkiintoisia näkymiä, joista kaipaa lisätietoja. Tosin samalla muistutettiin, että myös ne asiat, joihin katselija ei tule kiinnittäneeksi huomiota, saattavat kertoa jännittävistä tai mielenkiintoisista kohtaloista. Näin näillä vihkosilla haluttiin auttaa matkustajia tekemään matkoistaan sisältörikkaita. Vihkojen selostukset olivat Iivari Leiviskän, Helsingin yliopiston maantieteen professorin kokoamat.
Toinen vihko, jossa käsitellään kaksi rataosuutta ja laivamatka Päijänteellä, alkaa selostuksella Riihimäeltä Kouvolaan – rataosuus on jaettu kolmeen jaksoon. Sen lisäksi, että selostuksessa kuvataan maantieteellisiä luonnonmuodostelmia ja maisemaa, siinä kuvataan sekä vanhempaa että uudempaa rakennettua ympäristöä. Ensimmäisen maininnan saa juuri ennen Hikiän asemaa näkyvä Imatran voimajohdon linja ja muuntoasema.
Leiviskä käsittelee kokoamassaan tekstissä myös asutus- ja hallintohistoriaa. Pääsääntöisesti teksti on kuitenkin maiseman muotojen kuvailua. Matkaa värittävät asemat, viljelysmaat ja muutamat teollisuuslaitokset.
Välillä tekstissä esitellään myös asioita, jotka eivät suoraan ole radan varrella, kuten Hikiän asemalta neljä kilometriä pohjoiseen sijaitseva Hausjärven pitäjän kirkko. Lisäksi Hausjärven kerrotaan olevan ”Etelä-Suomen vankkoja viljelyspitäjiä”.
Rata noudattelee Salpausselkää, Hikiän ja Oitin välillä se kulkee Salpausselän edustalla olevaa laaksonotkelmaa. Tästä notkelmasta nosti kaksi tiilitehdasta savea. Oitin jälkeen Salpausselkä mataloituu ja ennen Lappilan asemaa rata ylittää sen ”vähäpätöisen vallin”. Sitten rata jatkaa kulkuaan Puujoen eli Teurojoen ja kallioisten mäkien välistä alankoa. Järvelän jälkeen rata halkoo Kärkölän ja Hollolan pitäjien harvaan asuttua rajaseutua. Herralan aseman jälkeen suunnataan katse vasemmalle, jossa on näkyvissä jääkauden jättämä suuri siirtolohkare ja sillä kasvava mänty. Välillä yllytään lähes runollisiksi:
”Koko seutu on näillä paikoin kalliomäkistä, mutta rata väistää mäkiä seuraamalla vuorten reunustamaa kapeaa laaksoa. Sen vahvoihin savi- ja hiekkakerroksiin on radan oikealla puolen virtaava puro uurtanut syvän uoman.”1
Lahtea lähestyttäessä Salpausselän metsäinen etelärinne näkyy vasemmalla, ja Vesijärven radan haarautumiskohdassa oikealla Tornatorin rullatehdas ja kauempana laajat kasarmirakennukset. Lahden aseman kohdilla selänteen kyljen soraleikkauksen laella kohoavat Lahden radioaseman mastot. Lahdesta itäänpäin rata jatkaa kulkuaan seuraten jälleen Salpausselkää, joka muuttuu kapeammaksi, mutta on edelleen tasalakinen. Villähteen luona rata halkoo laajojen viljelysmaiden halki. Salpausselkä mataloituu peltojen peittämäksi valliksi, jonka taakse jää Kymijärvi. Nastolan laiturivaihteelle päästäessä selänne on kohonnut taas korkeammaksi ja onkin korkeudeltaan 145 metriä merenpinnan yläpuolella. Rata lähtee kohoamaan Salpausselän rinnettä ja Uudenkylän asemalta eteenpäin kulkee sen louhikkoisella laella.
Mankalan jälkeen Salpausselkä taas mataloituu ja katkeaa ”niittynotkoihin ja laajoihin kalliokkoihin, ja rata kääntyy etelämmäksi”. Rata jatkuu Kymijoelle, joka muodostaa komeita koskia kuten Mankalan kosket pysäkin pohjoispuolella. Iitti taas on vanhaa asutusseutua jo rautakaudelta. Pian radan eteläpuolella näkyy ”laakeaa miltei pöydäntasaista tasankoa”, joka on luonteenomaista Kymijoen alijuoksun ympäristölle. Korian aseman jälkeen, Kymen ylittävältä sillalta, on komea näköala joelle ja sen rannoille. Niin sanottujen kauramaiden jälkeen saavutaan Kouvolaan, nopeasti kehittyvään kauppalaan.
Kouvolasta eteenpäin itää kohti maisema vaikuttaa metsäisemmältä, vaikka jatkaa etenemistään Salpausselän rinteitä. Teksti jatkuu sulavana ja kertoo rinta rinnan luonnon ja ihmisen työstä tekemättä arvottavaa eroa näiden välillä.
Uttiin saakka rata kulkee rämeisiä ja matalametsäisiä maita. Utista löytyy vanha sotaväen leiripaikka. Utin jälkeen kirjoittaja palaa taas asutushistorian koukeroihin hämäläisten ja karjalaisten asutuksen rajalla. Kaipiaisten jälkeen maastossa avautuu hetken peltonotkelmia ennen hiekkaisia ja kivikkoisia metsiä. Rata kulkee jälleen Salpausselän laella ”jolla näillä seuduin on kapeita ja kivikkoisia keskusselänteitä lähellä selän jyrkempää pohjoisrinnettä. Pajarin laiturivaihteen luona on tällaisen keskusselänteen rinne aivan radan lähellä, samoin sen itäpuolella, missä rata eräässä kohdassa leikkaa Salpausselän sorasta esiin pistävää, pinnaltaan sorautunutta rapakivikalliota.”2 Alueen kallioperä on rapakiveä, joka särkyy helposti suuriksi lohkareiksi, joita näkyy radan varrella.
Taavetin aseman kohdalla on 1700-luvulta peräisin olevan linnoituksen vallituksia. Taavetin ohitettuaan rata erkanee Salpausselästä. Kalliomäkien ja viljeltyjen talomäkien takaa pilkahtaa radan eteläpuolella Luumäen kirkko. Ja pian rata palaa lähelle nyt paikoin matalaa ja kapeaa Salpausselkää erotakseen siitä lopullisesti kääntyessään itäkaakkoon kohti Viipuria. Radan ympäristö on vaihtelevaa ja välillä esiin pilkahtelee järviä.
Simolassa rata haarautuu pohjoiseen Lappeenrantaa kohti ja kaakkoon Viipuriin. Viipurin suunnan rata seuraa jyrkkien kallioseinämien rajaamaa laaksoa, jonka pohjalla virtaa Hounijoki. Nurmin aseman lähellä joki ja rata kulkevat lähekkäin. Siellä sijaitsevat mylly ja Nurmin kumitehdas. Nurmin jälkeen asutus tihenee. Radan varrelta löytyvät myös Hovinmaan paperitehdas ja Ykspään kartano. Tienhaarassa radan eteläpuolella sijaitsee useita teollisuuslaitoksia ja pian näkyviin tulee myös merenlahti. Kapean sillan jälkeen päästään Sorvalin esikaupunkiin ja seuraavalta sillalta näkyykin jo Viipurin sisäsatama ja Viipurin linna.
Viipurin asema sijaitsee kaupungin koillisreunalla. Rata kohti Pietaria ”kulkee alavarantaisen Papulanlahden ja Viipurin eteläisten esikaupunkien välitse”3. Liimatan asemalla haarautuu kaksi sivurataa toinen itään Valkjärvelle ja toinen lounaaseen Koivistoon. Sen jälkeen rata, puhkaistuaan harjun, ylittää ns. ”suuren Venäjän tien”4, joka on ollut maamme tärkein sotatie. Tien jälkeen alkaa Säiniön huvila- ja kasvitarha-alue. Seutu vaikuttaa lehtipuineen rehevältä. Honkaniemen laiturivaihteen jälkeen maa muuttuu karuksi ollen rämettä sekä hiekka- ja sorakangasta.
Kämärän aseman tienoilla on Karjalan kannakselle tyypillinen suonotkelma, rata kulkee pitkin matalaa kangasselännettä ja siellä näkyy viimeisen kerran Suomessa niin tyypillistä kallioperää. Leipäsuolta (Galitsina) eteenpäin seutu on yksitoikkoista kangasmaata, Kannaksen järvet ja asutus jäävät kauas radasta. Kanneljärven aseman ja sahan jälkeen näkyy radan vasemmalla puolella tuolloin uudehko kirkkorakennus. Mustanmäen asemalta taas näkyy venäläinen kirkko.
Raivolan läheltä löytyy kuuluisa muutama sata vuotta vanha istutettu lehtikuusimetsä. Tyrisevän pysäkiltä haarautuu Inon – Koiviston rata länteen. Ennen Terijoen asemaa näkyy radan pohjoispuolelle Puhtulan harjumäki. Terijoki muistuttaa kirjoittajan mukaan ympäristön taloineen kaupunkiasemaa. Vasta Terijoen kohdalla kirjoittaja kertoo laveasti nykypäivän elämästä ja asioista, jotka eivät aivan suoraan avaudu junan ikkunasta, kuten Lintulan luostarista ja Terijoen merikylpylästä. Tästä eteenpäin radan varren näkymät jatkuvat yksitoikkoisina, tosin välillä paljastaen osan kannaksen huvila-asutuksesta.
Lopulta saavutaan Rajajoelle ja silloiselle valtakunnan rajalle. Tämän pidemmälle radanvarren maisemien kuvailu ei jatku. Rajajoen sillan molemmin puolin sijaitsevat valtakuntien liput ja sotilasvartiot ja erottavat lopun Pietarin rataa Neuvostoliiton hallintaan.
Marina Bergström
Suomen Rautatiemuseo
1 Leiviskä, 1935. s. 4.
2 Leiviskä, 1935. s. 7.
3 Leiviskä, 1935. s. 9.
4 Leiviskä, 1935. s. 9.
Käytetyt lähteet:
Leiviskä, Iivari: Vaunun ikkunasta näkyy… 2. vihko. Valtionrautatiet 1935.