Asemapuistoja ja asema-alueita on suojeltu jo yli 20 vuotta valtakunnan tasolla rautatiesuojelusopimuksella ja myöhemmin paikallisella tasolla asemakaavoilla. Aikaisempia puistosuunnitelmia vertaamalla nykypäivän tilanteeseen saadaan selville, miten puistot ovat muuttuneet 150 vuoden aikana. Asemapuistoissa on aistittavissa monenlaisia ajallisia kerroksia.
Asemapuistot perustettiin 1800-luvun lopulla ja vuosisadan vaihtuessa niitä oli Suomessa jo 150 asemalla. Edustavimmillaan ja laajimmillaan puistot olivat 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin asemilla oli vielä paljon rautatiehenkilökuntaa. Parhaiten tähän päivään ovat säilyneet lehmukset koivut, palsami- ja siperianpihdat, muutamat tammet ja jalavat.
Eri vuosikymmenten puistosuunnitelmista
Rautatieasemille on tehty puistosuunnitelmia pian aseman ja sen rakennusten valmistumisen jälkeen, mutta moniakaan alkuperäisiä puistosuunnitelmia ei ole säilynyt. Myöhemmät piirustukset täydentävät alkuperäisiä suunnitelmia tai ne laadittiin, kun asemaympäristöön tuli muutoksia.
1910-luvulta Suomen Rautatiemuseon arkistosta löytyy Riihimäki–Pietari-radalta vain Kaipiaisten ja Taavetin värilliset puistopiirustukset. Piirustuksissa näkyy lehmuskujia, ristiin kulkevia käytäviä, lehtimajoja julkisen asemapuiston rajaamista pensasaidoilla tai pensasryhmillä yksityisemmästä puistoalueesta rautatieläisten asuinrakennusten ympärillä. Asemapuistot näyttävät kauniilta ja harkituilta sommitelmilta. 1950-luvun puistosuunnitelmissa istutettavat kasvit numeroitiin ja listattiin piirustuksen kulmaan joko suomalaisilla tai latinaisilla nimillä tai niiden yhdistelmillä. Kasvilistalla saattoi olla 20–25 eri lajia.
1950-luvulta Suomen rautatiemuseon arkistosta löytyy useita ylipuutarhuri Kalle Jokela (1906–1973) hyväksymiä eri rautatierakennusten pihapiirien puutarhasuunnitelmia esim. Lahden varikon ja Oitin asemapuistoista. Ne on piirretty selkeästi, joten niitä käytettiin myös työpiirustuksina.
1960-luvun asemapuistojen suunnitelmat olivat kokonaisuuksia, jotka oli piirretty pienempään mittakaavaan. Niissä otettiin huomioon asema-alueen erilaiset rakennusryhmät. Vuosikymmenen lopulla kasvilajien määrää vähennettiin niin, että ne olivat käyttökelpoisia ympäri Suomea.
Kun rautateitä sähköistettiin, monet asemapuistot jouduttiin suunnittelemaan uudelleen ja kunnostamaan varsinkin asemarakennuksen läheisyydessä. Samalla puistojen käytännöllisyyttä parannettiin helpottamaan koneellistetumpaa hoitoa.
1970-luvulla rautateiden sähköistäminen ja raideliikenteen kauko-ohjaus vähensivät asemahenkilöstöä. Laitureita korotettiin ja autoistuminen lisäsi pysäköintialueiden tarvetta, jolloin puistoalueet pienenivät. Vuosisadan loppua kohti tullessa ryhdyttiin toimiin asema-alueiden suojelemiseksi ja vuonna 1998 allekirjoitettiin rautatiesopimus.
Rautatieperinnön säilyttäminen ja jatkuvan toiminnan sopeuttaminen vanhaan ympäristöön ovat tavoitteiltaan osin ristiriidassa. Vuonna 1998 on laadittu Sopimus menettelytavoista valtakunnallisesti merkittävien rautatieasema-alueiden säilyttämiseksi ja suojelemiseksi, jossa sopijaosapuolina olivat asema-alueiden silloiset omistajat ja Ympäristöministeriö vahvisti sopimuksen.
Sopimukseen sisältyi 85 paikkakunnalla 115 kohdetta, joihin Museovirasto oli valinnut eri tyyppisiä alueita ja rakennuksia eri radoilta. Kohteet valittiin valtakunnallisesti merkittäviksi rautatiehistorian esimerkeiksi niiden edustavuuden ja säilyneisyyden vuoksi. Suojelusopimuksen piiriin kuuluu yhteensä 872 rakennusta. Valtakunnallinen suojeluohjelma lähti ajatuksesta, että koko asemamiljöö suojellaan – kaikki rakennukset ja ympäröivä asemapuisto.
Riihimäki–Pietari -radan asema-alueista Oitin, Kaipiaisten ja Pulsan asemien asema-alueet, rakennukset sekä Riihimäen, Kouvolan ja Lahden varikkoalueet ympäristöineen ovat kokonaisuudessaan luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi ympäristöiksi (RKY). Taavetin asema on suojeltu asemakaavalla.
Alkuvuosien puistonhoitoa
Rautateiden ylipuutarhuri teki puistosuunnitelmat, kun rautatiearkkitehti oli suunnitellut asema-alueen rakennukset ja laatinut asemapiirroksen, joka määritteli rakennusten keskinäisen sijainnin. Asemapuistojen ja puutarhojen perustamistyöt alkoivat alueen kaivuutöillä, saven- ja maanajolla. Valmistuneet käytävät kantattiin turpeella, jotta nurmikko jäi korkeammalle. Lisäksi asemille kaivettiin saostus- ja avo-ojia. Vuoden 1879 puutarhanhoidon vuosikertomuksessa kirjoitetaan, että vuonna 1878 näitä töitä tehtiin Korian (Kymmene), Uudenkirkon ja Pietarin asemilla. Hyvinkään taimistolta lähetettiin yksi- ja monivuotisia kukkia myös Riihimäen, Herralan, Lahden, Kouvolan, Utin, Pulsan, Nurmen, Terijoen, Walkeasaaren ja Udelnajan asemille.
Tuolloin asemapuistojen rakentamisen piti olla jo niin pitkällä, että Lahden varikolle voitiin istuttaa 600 havupuuta, Raivolaan saarnia, poppeli ja lehmus sekä Kausalassa kylvää nurmikoita. Kaipiaisiin aseman puulaitureiden väliin istutettiin 10 orapihlajaa, 12 kanukkaa ja 8 lumimarjapensasta sekä 350 yksivuotista kukantainta. Pensaat menehtyivät kuivuuden ja huonon maan vuoksi, joten seuraavana kesänä sinne istutettiin puita. Vuonna 1879 radan pohjoispuolen varsinaisen asemapuiston perustustöitä jatkettiin. Tuolloin sinne istutettiin 100 pensasta yhdeksää eri lajia ja kylvettiin nurmikkoa.
Lahden asema oli vuoden 1879 tärkein puistotyömaa. Polveilevaan, luonnonmukaiseen englantilaiseen tyyliin rakennettiin puiston käytävät, jotka johtivat keskiympyrään. Lähes 400 metrin pituisten käytävien ja puistoalueen täyttämiseksi tuotiin Lahden hiekkamontuilta 64 vaunulastillista hiekkaa sekä multaa ja savea salaojitustyömaalta. Vuosikertomuksen kirjoittaja ei ollut tyytyväinen siihen, että usein jouduttiin käyttämään vanhaa maa-ainesta ja lopputulos oli se mikä oli.
Koko Pietarin rata oli Suomen rautateiden vastuulla, joten venäjänpuolisten asemien, kuten Schuvalovon ja Pietarin puistojen perustamistyöt johdettiin Hyvinkäältä. Asemille istutettiin lehtipuita useampaa lajia, useille viittäkin eri lajia. Lehmus oli suosituin lehtipuu sen hyvän tärinän ja kulutuksen kestävyyden vuoksi sekä kuusi aitana ja lumiesteenä. Vuorijalavaa, lehtikuusta, ruotsinpihlajaa ja poppelia istutettiin myös jo 1878. Siperian hernepensasaita istutettiin paljon pensasaidaksi, kuten myös orapihlajaa, jota käytettiin myöhemmin muodikkaasti myös yksittäisinä pallopuina. Pensaryhmissä käytettiin pajuangervoa, lumimarjaa ja kanukkaa.
Pulsan asemapuisto
Pulsan asemapuisto on rautatiealueeksi harvinaisen mäkinen. Vuoden 1960 suunnitelmassa mäelle istutettiin lisää jaloja havupuita, mutta myöhemmässä se jätettiin luonnontilaan. Puistosuunnitelma on vesivärillä väritetty kauniisti ja piirretty yksityiskohtaisesti. Näin se näyttää ideasuunnitelmalta verrattuna käytännöllisemmin piirrettyyn 1966 suunnitelmaan.
Vuoden 1966 puistosuunnitelmassa nurmikkoalueiden puita ja pensaita on ryhmitelty ja näin saatu avarampi tunnelma kuin 1960 suunnitelmassa. Useimmilla kasveilla oli samat kasvupaikat, mutta vuoden 1966 suunnitelmassa koristepensaiksi oli valittu eri aikaan kukkivia kasveja. Laiturialueen reunaan suunnitellut pallopuut oli vaihdettu saman lajin orapihlaja-aidaksi. Aiemmassa suunnitelmassa pihtoja istutettiin lisää myös myöhemmin luonnontilaan jätetylle alueelle.
Molemmissa suunnitelmissa orapihlaja-aidat reunustivat reittiä asemalle. Kaarevat käytävät risteilivät aukion kautta rakennusten välillä muodostaen kaksi aluetta: lehtipuisen ja -pensaisen neliömäisen alueen sekä havupuisen palsami- ja siperianpihtojen ”kolmion”, jonka kulmissa kasvoivat jalavat. Pari perennaryhmää oli sijoitettu laiturille vapaasti ”kolmion” edustalle.
Suurimmat erot näkyvät asemarakennuksen lähialueiden suunnittelussa. ”Kolmion” eteläreunalle jätettiin samat puut, mutta itäkulmaan uudempi istutti pihasyreenin muodostamaan parin käytävän toisen puolen kanssa. Näkyvin ero lähialueella on pieni kaareva polku neljän lehmuksen hiekkaneliölle.
Oitin asemapuisto
Oitin asemapuiston varhaisia puistosuunnitelmia ei ole löytynyt. Rautatiemuseon arkistossa on Oitin asemapuistosta kolme suunnitelmaa vuodelta 1957 jotka koskevat sekä aseman julkista puistoa että rautatieläisten asuinpihoja. Lisäksi vuodelta 1960 löytyy ratamestarin pihan suunnitelma, joka sisälsi tyypillisiä rautatiealueiden puita ja pensaita yhteensä 15, kun vuoden 1957 suunnitelma sisälsi 23 lajia eli lisänä olivat mm. euroopansorvaripensas, punasaarni, keltakirjokanukka ja kuisma-angervo. Asemapäällikön talon puutarhasuunnitelma on vuodelta 1967.
Vuoden 1957 suunnitelmassa virkailijain talon kohdalla laiturialue päättyi ja jatkui tienä, josta rata oli erotettu orapihlaja-aidalla kaivolle asti. Talon puolella tien reunalla kasvoi hieskoivuja ja yksittäisiä orapihlajia muodikkaina pallopuina. Talon edustalla oli omenapuita ja päädyltä vei unkarinsyreenein reunustettu kuja kaivolle, joka on koristepensaiden takana. Talon länsipäädyssä oli ruusuja ja nurmikolla koivuja.
Maakellaria suojasivat isot koivut ja koristepensaat. Halkoliiterin edessä kasvoi koivu, jasmiini ja koristepensaita. Aitan edustan viiden kartiojalavan rivistö näkyi myös kaartuvan hernepensasaidan taakse naapuriin asemapäällikön talolle. Talon itäpuolelle oli istutettu puna- ja mustaherukan pensaita sekä pari omenapuuta. Suunnitelmassa ei ole perennapenkkejä eikä kasvimaata.
Taavetin asemapuisto
Vuoden 1917 Taavetin puistosuunnitelma on hieno vesiväritetty piirustus. Rakennuksista on jäljellä asemarakennus ja sen luoteispuolella sijaitseva asuinkasarmi. Koillispuolen asuinkasarmi on palanut 1970-luvun lopulla.
Puistosuunnitelma esitti kaarevat tiet, kolme lehtimajaa ja puistoalueen kulmassa rautatieläisten ison keittiöpuutarha-alueen. Suunnitelmaan on jälkeenpäin hahmoteltu asemarakennuksen oikea sijainti kokonsa verran idemmäksi ja hiukan kauemmaksi radasta.
Julkinen asemapuisto radan varrella on lähes sata metriä pitkä. Matkustajia varten aseman läheisellä nurmikoilla oli pensaita, puiden suojaamana kaivo sekä alueen kolmas lehtimaja, jonka halki kulki käytävä puiston päähän. Radanpuolella käytävää reunusti lehtipuurivistö ja pohjoispuolella vapaammin sijoitettuja lehti- ja havupuita. Puisto päättyi lehtipuiden riviin.
Asemarakennuksen pohjoispuolen asunnot oli rajattu lehtipuurivistöllä. Pensasistutukset reunustivat pihakäytäviä, ja niitä ryhmiteltiin asuinrakennusten välille. Maakellarien ympärillä oli varjostavia pensasistutuksia, mutta käymälöitä ei 1900-luvun alussa maastoutettu pensasistutuksin.
Vuoden 1957 puistosuunnitelmassa radan laiturin varrella kulki pitkä kolmentoista lehmusparin kuja. Asemarakennukseen kuului vielä asemapäällikön asunto, jonka päädyllä oli matkustajia varten iso lehtimaja. Itäisen asuinkasarmin edustalla oli kaksi lehtimajaa, joissa toisen sisäkehä oli istutettu unkarinsyreeneistä ja ulkokehä rusokuusamasta sekä toisen sisäkehä tuomipihlajista ja ulkokehä hernepensaista.
Vuoden 1969 puistosuunnitelma käsitti koko asema-alueen, ja siinä asemarakennuksen asunto-osa oli purettu. Suunnitelmaan kuului kolme pihapiiriä, jotka on rajattu erilajisilla pensasaidoilla (orapihlaja, siperianhernepensas ja virpiangervo). Aseman länsipuolella oli pysäköintialue. Asuinrakennusten rajaamana niiden keskelle jäi laaja alue, jossa kasvoi paljon omenapuita ja marjapensaita. Näiden lisäksi kullakin pihapiirillä on omat hyötytarhansa omenapuineen ja marjapensaineen. Keväisin asemapuisto on ollut nähtävyys, kun siellä on kukkinut yli kaksikymmentä omenapuuta – ja syksyisin on riittänyt satoa säilöttäväksi.
Asemarakennuksen päätyyn oli muokattu suojaisa puutarha. Nurmikolle oli istutettu neljän serbiankuusen ryhmän lisäksi riippapihlaja, rusokuusamia ja pitkä perennapenkki sekä hieskoivun juurelle erilaisia koristepensaita. Päädyn aluetta oli rauhoitettu pohjoisesta koiranheisipensasaidalla ja kaivon lähialue jätetty avoimeksi nurmikoksi.
Julkisen asemapuiston risteäviä käytäviä rytmittävät isot tammet ovat edelleen jäljellä. Itäisen asuinkasarmin asukkaiden yksityisyyttä suojasi radan puolella vuoden 1957 puistosuunnitelman mukaan istutetut kaksi lehtimajaa, joiden eteläpuolella avautui laaja nurmikkoalue rajautuen laiturin reunalla kasvavaan lehmuskujaan ja päätyen hernepensasaitaan. Kulmaan lehmuskujan päähän oli suunniteltu käymälä, mutta se lienee ruksattu epäkäytännöllisen sijainnin vuoksi.
Asemapuistojen suojelutilanne 2000-luvulta
Pulsan asema-alueella oli 22 rakennusta vuoden 1998 rautatiesopimusta allekirjoitettaessa. Museoviraston suojeluesityksen mukaan ”puisto oli ränsistynyt, mutta sen menneisyydestä kertoi alueen poikkeuksellisen komeat havu- ja lehtipuut sekä pensaisto. Puistossa oli myös kasvuston peittämänä kivettyjä polkuja.”
Pulsan asemapäällikön talo tuhoutui 1990-luvulla tulipalossa. Pulsan asemakylän kunnostuksen sen historiallisia ominaispiirteitä vaalien käynnisti Pro Pulsa -yhdistys. Aseman rakennuksissa toimi lähes kaksi vuosikymmentä hoitokoti. Hoitolakäytön päätyttyä alue on siirtynyt yksityisomistukseen, joka tuottaa kahvila ja majoituspalveluita ympäri vuoden, ja on avoinna yleisölle.
Asemapuistossa on laajoja nurmikkoalueita, isoja lehtikuusia, palsami- ja siperianpihtoja sekä pensaita. Sen ympäristö on nykyäänkin idyllinen ja hyvin hoidettu paikka. Valtavat puut ja hoidetut pensaat luovat perinteisen maalaisaseman tunnelman. Pulsa on hieno esimerkki suojellusta, hyvin hoidetusta asemapuistosta ja rautatiemiljööstä.
Kaipiainen on ollut 150 vuotta sitten valtavan iso asemaympäristö, jonka toivoisi säilyvän tärkeimmiltä osiltaan tuleville sukupolville. Sen asemapuiston kaivo restauroitiin ja lehmuskujan ympäristöä siistittiin Suomi 100-hankkeessa, mutta asemapuiston hoitaminen on jokavuotista.
Oitin rautatiesopimuksella suojellussa pitkänomaisessa asemapuistossa on asema ja kolme asuinrakennusta pihapiireineen. Asemapuiston kunnostaminen vaatisi perehtymistä pihojen vanhoihin puistosuunnitelmiin sekä nykyisten omistajien yhteistyötä toteutuksessa. Oitin asemapuiston toivoisi säilyvän tuleville sukupolville.
Taavetin asemapuistoa ei ole suojeltu, mutta asemarakennus ja ratamestarin talon pihapiiri on suojeltu asemakaavalla. Vuonna 2001 Ratahallintokeskuksen puistodokumentoija kirjasi: ”Melko hyvin hoidettu, kaunis puistoalue, jolla perinteisiä asemapuiston kasveja. Asemapuisto poikkeuksellisen hyvin säilynyt ja kaunis.”
Keväällä 2020 asemapuistossa oli jäljellä paljon isoja jalopuita. Pitkät yli 50-vuotiaat serbiankuuset kasvavat aseman päädyllä. Ratatöiden yhteydessä kaadetusta radan varren kaksoislehmuskujasta on jäljellä enää toinen rivi. Alun perin maakellarin ympärille istutetut siperianlehtikuusten latvukset ovat edelleen tuuheita. Kaksi jättiläistammea kurottaa kohti taivasta. Valtavat vaahterat ja kaarevat syreeni-istutukset ovat hahmotettavissa. Taavetin asemapuisto on säilyttänyt viehätyksensä. Se on nykyäänkin mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka toivoisi säilyvän tuleville sukupolville.
Rautatieasema-alue voi säilyä, vaikka sillä ei olisi virallista suojeluluokitusta. Riihimäki–Pietari -radalla Simolan asema-alue on hieno esimerkki juuri tällaisesta hoidetusta asemapuistoalueesta.
Liisa Nummela ja Pirjo Huvila
Käytetyt lähteet:
Hurme, Paula & Niilo-Rämä, Kaisa: Kouvolan Kaupunkivihreän Jäljillä. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Aalto-yliopisto, 2017.
Iltanen, Jussi. Radan Varrella: Suomen Rautatieliikennepaikat. Karttakeskus, Helsinki 2009.
Kaipiaisten rautatieasema, Kouvola. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt rky.fi -sivusto.
Kaipiaisten rautatieasema-alue, Kouvola. Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkuna, kyppi.fi -sivusto.
Karhu, Lasse:Kaipiaisten rautatieyhteisön rakennukset, Kartoitus asema-alueen 1800-luvun lopun rakennuskannasta. Opinnäytetyö, Kymenlaakson ammattiopisto, 2010.
Kirjoittajaryhmän vierailut Riihimäki–Pietari radan asemapuistoissa toukokuussa 2020.
Kohti ennakoivaa rakennussuojelua – Valtakunnallisesti merkittävien kohteiden ohjelmallinen suojelu. Ympäristöministeriön raportteja 28/2016.
Oitin asema-alue, Hausjärvi. Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkuna, kyppi.fi -sivusto.
Oitin rautatieasema, Hausjärvi. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt rky.fi -sivusto.
Pulsan rautatieasema-alue, Lappeenranta. Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkuna, kyppi.fi -sivusto.
Pulsan rautatieasema-alue, Lappeenranta. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt rky.fi -sivusto.
Puutarha– ja puistosuunnitelmia. Kaipiainen, Taavetti, Pulsa, Oitti ja Simola. Suomen Rautatiemuseon rautatiehistoriallinen arkisto.
Ratahallintokeskus. Asema-alueiden viherympäristön hoitoluokitus. s. 16, 57–60, 64–68. 2001.
Ratahallintokeskus. Asema-alueiden viherympäristön hoitoluokituskortit. 2001.
Års berättelse för 1879. Rautateiden puutarhatoimialan vuoden 1879 vuosikertomus. Suomen Rautatiemuseon rautatiehistoriallinen arkisto.